sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Kuningas Kellarista

Helsingin Katajanokalla on pitkään sijainnut vankila. Ensimmäinen vankila valmistui 1700-luvun puolivälissä. Nykyiset rakennukset ovat peräisen vuosisataa myöhemmältä ajalta.

Onneksi järki on voittanut, eikä paikka enää ole vankila. Paikka keskellä kapeaa niemeä Helsingissä ei ehkä ole ideaali. Toisaalta voi kyllä todeta, että ei tämä kapea niemi ole kaupungillekaan mitenkään fiksu paikka.

Mutta yhtä kaikki, entisen vankilan tiloissa sijaitsee nykyisin varsin fiksu ravintola, Linnankellari.

Voin vakuuttaaa, että ainakin klubileivän syömiseen paikka on ideaali. En ollut aiemmin vieraillut täällä ennen kuin ystäväni kanssa poikkesimme lounaalle. Ainakin silloin paikassa oli hyvää tilaa ja ilmapiiri vanhojen kaariholvien alla oli miellyttävä.

Tänne pitää ehdottomasti tulla vieraiden kanssa. Paikka vaikuttaa nimittäin oikein erinomaiselta kevyeen neuvotteluun lounaan äärellä. Miksei toki raskaampaankin. Ruoka näytti erinonmaiselta myös muiden lautasella.

Mutta itse päätuote oli loistava.

Annos tarjoiltiin puulankulta. Molemmissa reunoissa oli leivät, paahtoleivän pala sekä alla, että päällä. Kellarin versiossa ei ollut kolmatta palaa keskellä.

Paahtoleipä oli rapeaksi paistettua. Pekoni lähenteli täydellistä ja tomaatti oli tuoretta.

Lisäksi ranskalaiset olivat juuri sopivia. Pinnalta hieman ruskeita ja rapeita, sisältä pehmeä.

Ehdottomasti jatkoon. Niin tunnelman kuin leivänkin puolesta. Ehkä tästä voi parantaa,
mutta juuri nyt en tiedä, että miten.